Paahdekeulakoi
Svenskt namn: Praktstävmal
https://laji.fi/taxon/MX.59802
CR
Äärimmäisen uhanalaiset
- Erityisesti suojeltava laji
- Kiireellisesti suojeltava laji
ÅLA = Ahvenanmaa
VAR = Varsinais-Suomi
UUD = Uusimaa
KAS = Kaakkois-Suomi
HAM = Häme
PIR = Pirkanmaa
ESA = Etelä-Savo
EPO = Etelä-Pohjanmaa
KES = Keski-Suomi
POS = Pohjois-Savo
POK = Pohjois-Karjala
KAI = Kainuu
POP = Pohjois-Pohjanmaa
LAP = Lappi
Esiintymiskuva
Laajalle levinnyt eurooppalainen laji, jonka esiintyminen on kuitenkin hyvin paikoittaista ja pirstoutunutta. Etelämpänä laji esiintyy vuoristoissa (pohjoisinna Slovakiassa Tatralla) ja sen lisäksi Pohjois-Euroopassa lajille tunnetaan kaksi eristynyttä levinneisyysaluetta, toinen eteläisessä Ruotsissa (arvioitu luokkaan EN) ja toinen Suomessa sisämaan harjualueella.
Lajin oletetaan olevan Suomessa "vanha laji", vaikka sen esiintyminen Suomessa huomattiin vasta 1994, Heinolassa (kokoelmista on myöhemmin paljastunut myös joitakin aikaisemmin kyseiseltä paikalta tallennettuja yksilöitä). 1995 lajin esiintymät löydettiin myös Hämeenlinnasta ja Lammilta. Heinolassa laji esiintyy edelleen ja 2022 varmistui, että laji esiintyy edelleen Hämeenlinnassa (sitä ennen viimeksi havaittu 2004). Lisäksi 2022 lajille löytyi uusi esiintymä Savonlinnasta. Lammin esiintymä sen sijaan on ilmeisimmin hävinnyt umpeenkasvun seurauksena (viimeksi 1995) .
Selvitysmenetelmät
Paahdekeulakoin esiintyminen on helpointa selvittää aikuisvaiheessa. Keskimääräisesti lajin huippulento ajoittuu touko-kesäkuun vaihteeseen, mutta paahteisimmissa kohdissa lajin lento alkaa jo toukokuun puolivälin paikkeilla. Vuotuisen lentoajan huomioimisen lisäksi aikuisten etsinnässä on olennaista, että se tehdään oikeaan vuorokauden aikaan eli riittävän myöhään iltayöstä haavimalla ravintokasvia, hiirenvirna, kasvavia kohtia. Päivisin lajin aikuisia ei tapaa haavimalla kuin satunnaisesti, mutta lajin naaraat aktivoituvat auringonlaskun aikaan ja nousevat ylemmäs kasvillisuuteen ja ovat silloin helposti haavittavissa kasvillisuudesta.. Lajin koirailla aktivoituminen tapahtuu vielä myöhemmin jo selvästi auringonlaskun jälkeen, jolloin ne ovat myös helposti havaittavissa kasvillisuutta haavimalla. Lajin aikuisia voi myös houkutella valopyynnillä, joskin alkuyöstä tehty hiirenvirnaa kasvavien kohtien kasvillisuuden haaviminen on menetelmänä tehokkaampi.
Myös toukkien etsiminen heinäkuun lopulla on periaatteessa mahdollinen selvitysmenetelmä, mutta silloin lajimääritys on varmistettava kasvattamalla näytteet aikuisiksi. Hiirenvirnalla kun elää myös muita elintavoiltaan samankaltaisia lajeja.
Elinympäristön tunnistaminen
Lajin elinympäristöjä ovat lämpimät, harvahkokasvuiset ja/tai matalakasvuiset rinnemaastojen niitty-ympäristöt, joissa hiirenvirna kasvaa yksittäisenä tai pienehköinä ryhminä. Elinympäristöt voivat olla joko täysin avoimia tai harvapuustoisia harjunrinteitä.
Lajia ei juuri koskaan tapaa alarinteen "notkosta", vaikka kasvillisuuden puolesta se näyttäisi soveliaalta elinympäristöltä. Selvästi runsaimmin laji taas esiintyy rinteiden yläosissa sekä ylätasanteiden reunassa. Selityksenä tälle saattaa olla se, että lajin koteloitumisympäristön täytyy olla hyvin vettä läpäisevä eikä vesi saa jäädä seisomaan edes lumien sulaessa.
Elinympäristön hoito
Lajin toukka syö hiirenvirnan (Vicia cracca) lehtiä taittaen niitä yhteen punokseksi heinäkuussa. Heinäkuun lopulla tai elokuun alussa toukka koteloituu maahan karikkeeseen. Kotelo talvehtii.
Lajin elinympäristöt vaativat usein hoitoja ja monesti soveltuvin hoito niittykasvillisuuden tihentymistä ja korkeuden kasvua vastaan on niitto ja mahdollisesti myös, mutta vasta sen jälkeen, kun toukat ovat varmasti koteloituneet eli reilusti elokuun puolella. Kohdissa, joita niitetään aikaisemmin, laji ei näytä esiintyvän, vaikka kohde olisi esiintymän vieressä ja siellä kasvillisuuden puolesta olisi lajille soveliasta elinympäristöä.
Jos em. hoidosta huolimatta kasvillisuus uhkaa tihentyä tai rehevöityä ja tarvitaan voimakkaampaa hoitoja (niitto myös aiemmin kesällä), niin tällöin vain puolta elinympäristöstä voidaan hoitaa kerrallaan. Ja kun tehokkaammin hoidetussa elinympäristössä on päästy tavoitteeseen, voidaan yhden välivuoden jälkeen aloittaa "tehohoito" toisessa osassa elinympäristöä.
Esiintymiskuva
Laajalle levinnyt eurooppalainen laji, jonka esiintyminen on kuitenkin hyvin paikoittaista ja pirstoutunutta. Etelämpänä laji esiintyy vuoristoissa (pohjoisinna Slovakiassa Tatralla) ja sen lisäksi Pohjois-Euroopassa lajille tunnetaan kaksi eristynyttä levinneisyysaluetta, toinen eteläisessä Ruotsissa (arvioitu luokkaan EN) ja toinen Suomessa sisämaan harjualueella.
Lajin oletetaan olevan Suomessa "vanha laji", vaikka sen esiintyminen Suomessa huomattiin vasta 1994, Heinolassa (kokoelmista on myöhemmin paljastunut myös joitakin aikaisemmin kyseiseltä paikalta tallennettuja yksilöitä). 1995 lajin esiintymät löydettiin myös Hämeenlinnasta ja Lammilta. Heinolassa laji esiintyy edelleen ja 2022 varmistui, että laji esiintyy edelleen Hämeenlinnassa (sitä ennen viimeksi havaittu 2004). Lisäksi 2022 lajille löytyi uusi esiintymä Savonlinnasta. Lammin esiintymä sen sijaan on ilmeisimmin hävinnyt umpeenkasvun seurauksena (viimeksi 1995) .
Elinympäristön hoito
Lajin toukka syö hiirenvirnan (Vicia cracca) lehtiä taittaen niitä yhteen punokseksi heinäkuussa. Heinäkuun lopulla tai elokuun alussa toukka koteloituu maahan karikkeeseen. Kotelo talvehtii.
Lajin elinympäristöt vaativat usein hoitoja ja monesti soveltuvin hoito niittykasvillisuuden tihentymistä ja korkeuden kasvua vastaan on niitto ja mahdollisesti myös, mutta vasta sen jälkeen, kun toukat ovat varmasti koteloituneet eli reilusti elokuun puolella. Kohdissa, joita niitetään aikaisemmin, laji ei näytä esiintyvän, vaikka kohde olisi esiintymän vieressä ja siellä kasvillisuuden puolesta olisi lajille soveliasta elinympäristöä.
Jos em. hoidosta huolimatta kasvillisuus uhkaa tihentyä tai rehevöityä ja tarvitaan voimakkaampaa hoitoja (niitto myös aiemmin kesällä), niin tällöin vain puolta elinympäristöstä voidaan hoitaa kerrallaan. Ja kun tehokkaammin hoidetussa elinympäristössä on päästy tavoitteeseen, voidaan yhden välivuoden jälkeen aloittaa "tehohoito" toisessa osassa elinympäristöä.
Elinympäristön tunnistaminen
Lajin elinympäristöjä ovat lämpimät, harvahkokasvuiset ja/tai matalakasvuiset rinnemaastojen niitty-ympäristöt, joissa hiirenvirna kasvaa yksittäisenä tai pienehköinä ryhminä. Elinympäristöt voivat olla joko täysin avoimia tai harvapuustoisia harjunrinteitä.
Lajia ei juuri koskaan tapaa alarinteen "notkosta", vaikka kasvillisuuden puolesta se näyttäisi soveliaalta elinympäristöltä. Selvästi runsaimmin laji taas esiintyy rinteiden yläosissa sekä ylätasanteiden reunassa. Selityksenä tälle saattaa olla se, että lajin koteloitumisympäristön täytyy olla hyvin vettä läpäisevä eikä vesi saa jäädä seisomaan edes lumien sulaessa.
Selvitysmenetelmät
Paahdekeulakoin esiintyminen on helpointa selvittää aikuisvaiheessa. Keskimääräisesti lajin huippulento ajoittuu touko-kesäkuun vaihteeseen, mutta paahteisimmissa kohdissa lajin lento alkaa jo toukokuun puolivälin paikkeilla. Vuotuisen lentoajan huomioimisen lisäksi aikuisten etsinnässä on olennaista, että se tehdään oikeaan vuorokauden aikaan eli riittävän myöhään iltayöstä haavimalla ravintokasvia, hiirenvirna, kasvavia kohtia. Päivisin lajin aikuisia ei tapaa haavimalla kuin satunnaisesti, mutta lajin naaraat aktivoituvat auringonlaskun aikaan ja nousevat ylemmäs kasvillisuuteen ja ovat silloin helposti haavittavissa kasvillisuudesta.. Lajin koirailla aktivoituminen tapahtuu vielä myöhemmin jo selvästi auringonlaskun jälkeen, jolloin ne ovat myös helposti havaittavissa kasvillisuutta haavimalla. Lajin aikuisia voi myös houkutella valopyynnillä, joskin alkuyöstä tehty hiirenvirnaa kasvavien kohtien kasvillisuuden haaviminen on menetelmänä tehokkaampi.
Myös toukkien etsiminen heinäkuun lopulla on periaatteessa mahdollinen selvitysmenetelmä, mutta silloin lajimääritys on varmistettava kasvattamalla näytteet aikuisiksi. Hiirenvirnalla kun elää myös muita elintavoiltaan samankaltaisia lajeja.