Mäkihiilikoi
Svenskt namn: Klöversobermal
https://laji.fi/taxon/MX.59882
EN
Erittäin uhanalaiset
- Erityisesti suojeltava laji
- Kiireellisesti suojeltava laji
ÅLA = Ahvenanmaa
VAR = Varsinais-Suomi
UUD = Uusimaa
KAS = Kaakkois-Suomi
HAM = Häme
PIR = Pirkanmaa
ESA = Etelä-Savo
EPO = Etelä-Pohjanmaa
KES = Keski-Suomi
POS = Pohjois-Savo
POK = Pohjois-Karjala
KAI = Kainuu
POP = Pohjois-Pohjanmaa
LAP = Lappi
Esiintymiskuva
Yleislevinneisyydeltään itäinen aroympäristöjen laji, joka löytyi Suomesta ensi kerran vasta 1984, vaikka se todennäköisesti on esiintynyt Suomessa hyvin pitkään. Sen esiintyminen painottuu Suomessa Hämeeseen ja Pirkanmaalle, mutta esiintymiä löydettiin 1990-luvulla vielä myös useilta paikoilta läntisellä Uudellamaalta ja Varsinais-Suomesta. Lajia ei ole havaittu koskaan itäisestä Suomesta, mutta sieltä sitä on myös vähemmän etsitty.
2000-luvulla laji on taantunut voimakkaasti ja monia sen esiintymiä tiedetään hävinneen umpeenkasvun ja myös tierakentamisen seurauksena. Nykyisin lajin leviämistä uusille paikoille rajoittanee se, että laji ei juurikaan poistu metsäapilakasvustoissa vaan lentelee tai pomppii metsäapiloiden ympärillä matalassa kasvillisuudessa.
Selvitysmenetelmät
Mäkihiilikoin selvitys voidaan tehdä joko toukkavaiheessa kesäkuussa (kesän aikaisuudesta riippuen, joko kuun puolivälissä tai kuun loppupuolella) keräämällä kasvustosta näytteenä yhteenpunottuja kärkilehtiä ("nupsuja"), joiden sisältä toukat syövät lehtiä. Lajimääritys on tällöin hyvä varmistaa aikuisiksi kasvattamalla.
Toinen mahdollinen selvitysmenetelmä on aikuisten haaviminen iltapäivällä metsäapilakasvustoista.
Kuvia lajin toukasta, syönnöksestä ja aikuisesta Katso
Elinympäristön tunnistaminen
Mäkihiilikoi suosii hyvin paahteista metsäapilakasvillisuutta (Trifolium medium). Kaikkein parhaissa mäkihiilikoin elinympäristöissä metsäapila kasvaa enimmäkseen enemmänkin yksitellen ja vähän kituliaasti harvaa niin, että kivennäismaa näkyy selvästi kasvillisuuden välistä.
Elinympäristön rajaaminen
Elinympäristöksi rajataan metsäapilakasvustot ja niiden reuna-alueet, joilla on tai voi olla vaikutusta lajin esiintymiin esim. muuttamalla niiden mikroilmastoa. Jos pienellä alueella on useampia metsä-apilakasvustoja, joissa laji esiintyy, myös näiden välinen alue saattaa olla perusteltua rajata. Näin kannattaa toimia erityisesti silloin, jos välialueilla esiintyy edes jonkin verran ravintokasvia.
Elinympäristön hoito
Elinympäristöjen hoidossa tulisi pyrkiä säilyttämään ja ennallistamaan/lisäämään kuin yhtenäisenä, rehevänä mattona ja vastaavalla tavalla muukin kasvillisuus on hyvin matalaa ja mäkihiilikoin suosimaa hyvin paahteista metsäapilakasvillisuutta (Trifolium medium). Kaikkein parhaissa mäkihiilikoin elinympäristöissä metsäapila kasvaa enimmäkseen enemmänkin yksitellen ja vähän kituliaasti harvaa niin, että kivennäismaa näkyy selvästi kasvillisuuden välistä.
Hoidossa on huomioita lajin elintavat ja varsinkin toukan elintavat. Siksi alkukesällä (keskimäärin ennen elokuuta) tapahtuva niitto ja (ja vielä enemmän) laidunnus ovat lajille merkittäviä uhkatekijöitä, jotka todennäköisesti kriittiseen aikaan toteutettuna välittömästi aiheuttavat lajin sukupuuton hoitoalalla. Sen sijaan myöhemmin toteutettuna varsinkin niitto (ja niittojätteen poiskorjaaminen) on hyvä hoitomenetelmä, sillä muutoin elinympäristöjen umpeenkasvu ja kasvillisuuden rehevöityminen ennen pitkää muuttavat elinympäristön mäkihiilikoille sopimattomaksi. Ei-kriittiseen aikaan loppukesällä tehtävissä hoitotoimissakin on suositeltavaa jakaa hoitotoimia kahden tai useamman vuoden ajalle niin, että aina vuosittain osa elinympäristöstä jää hoitotoimien ulkopuolelle ja sen hoito suoritetaan seuraavana vuonna vuosikiertosuunnitelman mukaisesti. Jos hoitotoimia joudutaan jostakin syystä suorittamaan kriittisenä aikana alkukesällä, vuosikierron huolellinen suunnittelu on silloin täysin välttämätöntä.
Ennallistamistoimissa myös kasvillisuuden ja pintamaan paljastaminen saattaa olla harkinnan arvoinen hoitokeino silloin, kun metsäapilakasvusto on pahoin rehevöitynyt tai muun kasvillisuuden tukahduttama.
Esiintymiskuva
Yleislevinneisyydeltään itäinen aroympäristöjen laji, joka löytyi Suomesta ensi kerran vasta 1984, vaikka se todennäköisesti on esiintynyt Suomessa hyvin pitkään. Sen esiintyminen painottuu Suomessa Hämeeseen ja Pirkanmaalle, mutta esiintymiä löydettiin 1990-luvulla vielä myös useilta paikoilta läntisellä Uudellamaalta ja Varsinais-Suomesta. Lajia ei ole havaittu koskaan itäisestä Suomesta, mutta sieltä sitä on myös vähemmän etsitty.
2000-luvulla laji on taantunut voimakkaasti ja monia sen esiintymiä tiedetään hävinneen umpeenkasvun ja myös tierakentamisen seurauksena. Nykyisin lajin leviämistä uusille paikoille rajoittanee se, että laji ei juurikaan poistu metsäapilakasvustoissa vaan lentelee tai pomppii metsäapiloiden ympärillä matalassa kasvillisuudessa.
Elinympäristön hoito
Elinympäristöjen hoidossa tulisi pyrkiä säilyttämään ja ennallistamaan/lisäämään kuin yhtenäisenä, rehevänä mattona ja vastaavalla tavalla muukin kasvillisuus on hyvin matalaa ja mäkihiilikoin suosimaa hyvin paahteista metsäapilakasvillisuutta (Trifolium medium). Kaikkein parhaissa mäkihiilikoin elinympäristöissä metsäapila kasvaa enimmäkseen enemmänkin yksitellen ja vähän kituliaasti harvaa niin, että kivennäismaa näkyy selvästi kasvillisuuden välistä.
Hoidossa on huomioita lajin elintavat ja varsinkin toukan elintavat. Siksi alkukesällä (keskimäärin ennen elokuuta) tapahtuva niitto ja (ja vielä enemmän) laidunnus ovat lajille merkittäviä uhkatekijöitä, jotka todennäköisesti kriittiseen aikaan toteutettuna välittömästi aiheuttavat lajin sukupuuton hoitoalalla. Sen sijaan myöhemmin toteutettuna varsinkin niitto (ja niittojätteen poiskorjaaminen) on hyvä hoitomenetelmä, sillä muutoin elinympäristöjen umpeenkasvu ja kasvillisuuden rehevöityminen ennen pitkää muuttavat elinympäristön mäkihiilikoille sopimattomaksi. Ei-kriittiseen aikaan loppukesällä tehtävissä hoitotoimissakin on suositeltavaa jakaa hoitotoimia kahden tai useamman vuoden ajalle niin, että aina vuosittain osa elinympäristöstä jää hoitotoimien ulkopuolelle ja sen hoito suoritetaan seuraavana vuonna vuosikiertosuunnitelman mukaisesti. Jos hoitotoimia joudutaan jostakin syystä suorittamaan kriittisenä aikana alkukesällä, vuosikierron huolellinen suunnittelu on silloin täysin välttämätöntä.
Ennallistamistoimissa myös kasvillisuuden ja pintamaan paljastaminen saattaa olla harkinnan arvoinen hoitokeino silloin, kun metsäapilakasvusto on pahoin rehevöitynyt tai muun kasvillisuuden tukahduttama.
Elinympäristön tunnistaminen
Mäkihiilikoi suosii hyvin paahteista metsäapilakasvillisuutta (Trifolium medium). Kaikkein parhaissa mäkihiilikoin elinympäristöissä metsäapila kasvaa enimmäkseen enemmänkin yksitellen ja vähän kituliaasti harvaa niin, että kivennäismaa näkyy selvästi kasvillisuuden välistä.
Selvitysmenetelmät
Mäkihiilikoin selvitys voidaan tehdä joko toukkavaiheessa kesäkuussa (kesän aikaisuudesta riippuen, joko kuun puolivälissä tai kuun loppupuolella) keräämällä kasvustosta näytteenä yhteenpunottuja kärkilehtiä ("nupsuja"), joiden sisältä toukat syövät lehtiä. Lajimääritys on tällöin hyvä varmistaa aikuisiksi kasvattamalla.
Toinen mahdollinen selvitysmenetelmä on aikuisten haaviminen iltapäivällä metsäapilakasvustoista.
Kuvia lajin toukasta, syönnöksestä ja aikuisesta Katso
Elinympäristön rajaaminen
Elinympäristöksi rajataan metsäapilakasvustot ja niiden reuna-alueet, joilla on tai voi olla vaikutusta lajin esiintymiin esim. muuttamalla niiden mikroilmastoa. Jos pienellä alueella on useampia metsä-apilakasvustoja, joissa laji esiintyy, myös näiden välinen alue saattaa olla perusteltua rajata. Näin kannattaa toimia erityisesti silloin, jos välialueilla esiintyy edes jonkin verran ravintokasvia.